perjantai 26. huhtikuuta 2013

Missoni-raitaa

Nämä langat tuli ostettua huivia/huiveja varten. Jotenkin vain suunnitelmat muuttuivat. Kuulostaako tutulta?



Tunika on neulottu ylhäältä alas, kädenteiden jälkeen putkena eli pyörönä, venytin kastelun jälkeen omalle lantiolleni sopivaksi. Hihat neuloin myös ylhäältä alaspäin, poimimalla aina kerroksen lopussa yhden silmukan lisäksi ja jatkoin sitten pyörönä.





Taas tiedostin, että tärkeintä ei olekaan saada uusi neulevaate, minullahan on neuleita paljon enemmän kuin tarvitsen, vaan neulomisen prosessi, erityisesti värileikit. Nautin suunnattomasti värien sommittelusta, yhteensovittamisesta, vaikken ole pukeutumiseltani kovin värikäs itse. Toisaalta siitäkin on aikaa, kun viihdyin mustassa.




Malli: oma, idea tietenkin Missonilta

Lanka: Drops Baby Alpaca Silk (70 % Baby Alpaca 30 % Mulberry Silk), 6 väriä

Puikot: 3,0     Menekki 230 gr

MISSONI TRIIBUD
Olen need lõngad ostnud kunagi rätiku või rätikute jaoks. Millegipärast plaanid muutusid. Kas tuleb tuttav ette?
Kudusin tuunika ülevalt alla, pärast kaenlaauku ringselt silmuseid lisamata. Lõpuks venitasin märjalt laiemaks, nii et sobiks minu puusaümbermõõdule.
Taas kord märkasin, et oluline polnud mitte saada uus kudum valmis, vaid see, et saan mängida värvidega. Naudin tõsiselt värvide kokkusobitamist. Ise ma väga värvikas riietuja pole, aga päris mustas ka ringi ei liigu.

Myös kotini on muiden (ainakin tyttäreni) silmissä varmaan levoton, valkoista seinää on vähän, mustaa en käytä sisustuksessa ollenkaan.
Joitakin vilkaisuja:























Ka mu kodu on teiste  (vähemalt mu tütre) silmis kindlasti liiga rahutu. Heitke pilk!

13 kommenttia:

  1. Nätti ja naisellinen! Kauniin rauhalliset värit :)

    VastaaPoista
  2. Hieno! Tosi kauniisti olet värit sommitellut.

    VastaaPoista
  3. Ihana neule! :) Melkein tekisi mieleni laittaa itsekin taas uusi siksak-raitaneule työn alle, vaikkei edellisestäkään nyt niin pitkä aika ole. Yhteen siksak-neuleeseen minulla onkin langat varattuna (minulla ei ole tapana muuttaa suunnitelmia, vaan langoista tulee tasan se, mitä varten ne on ostettukin ;) ).

    Tosi kauniit värit kyllä sinun neuleessasi!

    VastaaPoista
  4. Todella kiva, tyylikäs ja niin ihanat värit! Minä rakastan myös värejä.

    VastaaPoista
  5. Ai kuinka kaunis! Tuo raidoitus tulee kivasti esille tuolla siksak-kuviolla. Hyvät värit kans.
    Minullakin on tuolla huivilankoja, jotka haluavat välttämättä tulla puseroksi :)

    VastaaPoista
  6. Taas olet saanut puikoiltasi niin kauniin tunikan ja oikein ihanasta langasta vielä.
    Kotisi näyttää kauniilta.

    VastaaPoista
  7. Hei vaan, kauniit väriyhdistelmät ja hieno pusero muutenkin! :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis tunika, ihanat värit siinä! Kiva, kun kävit vierailulla blogissani, että löysin hienon blogisi. Täällä näytti olevan paljon kivoja juttuja. :)

    VastaaPoista
  9. Onpas ihana värisommittelu neuleessa :)

    VastaaPoista