perjantai 10. tammikuuta 2014

Yhteenveto 2013

Sattuneista syistä olen vuoden 2013 katsauksen kanssa myöhässä.
Kolme viikkoa vierähti maailmalla ja vasta nyt alan tajuamaan, minkäänlaista arki täällä kotona on.

Tapani mukaan teen yhteenvedon vain isommista töistä eli takeista ja puseroista.
Niitä valmistui viime vuonna 9, yksi tyttärelle ja 8 itselleni.

Isotöisin ja eniten kärsivällisyyttä vaatinut oli tämä:


Ja sitten ne muut:





En ole aikaisemmin laskenut langankulutusta tai -ostoksia enkä siis tiedä, minkäänlainen lankahamsteri olen: himohamstraaja tai sellainen maltillinen.
Viime vuonna päätin pitää kirjaa niistäkin ja nyt tiedän, että ostin lankaa 7200 gr (olisinko näin keskivertohamsteri?) ja kulutin 6650 gr, kiitos Afrikan peiton, joka painoi kokonaiset 1300 gr.

Vuoden 2014 neule on jo puikoilla, kuinkas muuten!


Antoisaa neulevuotta kaikille!

KOKKUVÕTE 2013
Teatud põhjustel olen oma kokkuvõttega hiljaks jäänud. Rändasin kolm nädalat mööda maailma ringi ja alles nüüd hakkan tajuma, et argipäev on alganud.
Nagu varemgi, toon välja vaid suuremate tööde pildid. Kampsuneid ja sviitreid sündis eelmisel aastal 9, neist üks tütrele ja kõik ülejäänud mulle endale. 
Esimesel fotol on kõige aeganõudvam ja nojah, kannatustki nõudev kampsun. Ülejäänud olid selle kõrval kukepea!
Ma ei ole kunagi varem pidanud arvet lõngakulutuse või -ostude üle, aga nüüd olen needki numbrid üles kirjutanud. Tulemus on selline, et ostsin lõnga 2013.aastal 7200 gr ja kulutasin 6650 gr. Kõige rohkem kaalus Aafrika tekk: 1300 gr. Ilmselt ma ei olegi megalõngasõltlane, vaid selline keskpärane?!
Ja uue aasta kudum on varrastel, kuidas siis muidu.

Head kuduaastat kõigile!

5 kommenttia:

  1. Komea puserokavalkadi! :) Ahas, onko silloinkin hamsteri, vaikka neuloisi langat noin pian pois? :D Sinullahan jäi säästöön ihan vain pikkuisen lankaa, kun kulutuksen vähensi ostoista... ;)

    VastaaPoista
  2. Upea kokoelma paitoja! En viime vuonna juurikaan ehtinyt vierailla blogeissa, joten oli mukavaa saada katsella, mitä olet neulonut. Aivan erityisesti tykkään raidallisesta tunikasta.

    VastaaPoista
  3. Upeita neuleita, taidokkaita ja aikaavieviä.
    Matkakertomuksesi on mukavaa luettavaa.

    VastaaPoista
  4. Hieno kavalkaadi kauniita neuleita. Olen ihan myyty kaikkien edessä.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kaikki. Sinun työsi on suuritöisiä, verrattuna minun tekemiini !
    Mukavaa sunnuntaipäivää Ingi ♥

    VastaaPoista