sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Lomaviikon raportti

Syysloma on vietetty, kellot siirretty ja uuteen arkeen totuttelu edessä.
Vietimme muutaman päivän äitiemme luona eli teimme matkan lahden toiselle puolelle.

Matkatuliaisina muutama laatikollinen herkkuja.


Niitä jäi paljon vielä puihin ja enemmän maahan, mutta näin se yleensä on, että kun on omenavuosi, sellainen on kaikilla.


Ihmiset olivat laittaneet omenalaatikoita jopa teiden varrelle: ottakoon kuka tarvii!
Äiti oli kantanut kellarinkin  täyteen, talvilajikkeet säilyvät toivottavasti muutaman kuukauden.

Kävin minä ostoksillakin. Vaaleanliila oli aikoinaan lempivärejäni, nyt en ole pitkään tehnyt senvärisiä neuleita.


Matkakäsityöllekin jäi aikaa, siihen palaan joskus myöhemmin.


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

KOOLIVAHEAJA RAPORT
Vaheaeg on möödas, kellad on talveaega keeratud ja uus argipäev algamas.
Veetsime mõne päeva emade juures ehk siis tegime reisi üle lahe Eestisse. Külakostiks tõime kaasa mitu kastitäit hõrgutisi. Neid olid ikka veel puud täis ja veel rohkem maas, aga nii see tavaliselt on, et kui on õuna-aasta, on see kõigil. Inimesed olid teede äärdegi viinud õunakaste: võtku, kes soovib!
Ema oli kandnud ka keldri täis, talvesordid peaksid mõne kuu säilima.

Tegin ka sisseoste. Kunagi oli helelilla üks mu lemmikvärv, nüüd pole ammu sellest midagi kudunud.

Reisikudum oli ka kaasas, seda näitan kunagi hiljem!

Kena algavat nädalat kõigile!

2 kommenttia:

  1. Meille taas ei tänä vuonna tullut kuin muutamia omenoita. Toivottavasti ensi vuonna taas oksat notkuu. =)

    VastaaPoista
  2. Meillä on neljä omenapuuta pihassa ja niistä tuli niin paljon satoa että suurin osa menee huonoksi. Ei millään ehdi kaikkia käyttää. Sehän se on kaikilla tänä vuonna ongelmana kun omenoita on tullut yli oman tarpeen. Siis monella, paitsi Hepsillä ja muutamalla muulla.

    VastaaPoista