keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Maissilangasta

Olen ostanut joskus Portugalin reissulta 400 gr valkoista maissilankaa. En muista, miksi juuri valkoista, ilmeisesti ei ollut muita sopivia värejä ja koostumus kiinnosti näköjään niin paljon.
Valkoinen on kuitenkin niin kulutusarka väri, etten ole keksinyt, mitä siitä kannattaisi neuloa.
Onneksi löysin viime vuonna Tallinnasta samaa lankaa ruskean ja oranssin eri sävyissä.

Tyttäreni ratkaisi valkoisen ongelman: hänelle se kyllä kelpaisi, tehdään pusero! Suunnittelimme yhdessä mallin, hänen tyylinsä mukaan yksinkertaisen, jujuna oranssi kohokuvioitu yläosa.



Tein ensin oranssin suorakaiteisen takakappaleen, sitten poimin olkapäiltä silmukat etukappaletta varten ja jatkoin kauluksesta alaspäin, lopuksi yhdistin kappaleet valkoiseksi ainaoikein-pyöröneuleeksi.

Lopuksi poimin silmukat hihoja varten, nekin on neulottu ylhäältä alaspäin. Kaulukseen pujotin langan, jota kiristämällä voi säädellä kauluksen leveyttä.

Lähikuvia mallinuken päällä:



Maissilankaa on erittäin miellyttävä neuloa, sen pehmeydessä on jotain lumoavaa. Käytännöllisyydestä en ole ihan varma, hiukan nöyhtää siitä kyllä lähti.

Malli: oma

Lanka: Rosarios4 Popcorn (100 % corn fibre)

Puikot: 3,5      Menekki: valkoinen 340 gr, oranssi 140 gr

MAISILÕNGAST: Olen ostnud kunagi Portugali reisilt 400 gr valget maisilõnga. Miks just valget, ei mäleta, ilmselt polnud muid sobivaid värve, aga sisaldus huvitas nii palju.
Valge on minu jaoks liiga tundlik värv ja nii ma ei suutnud otsustada, mida sellest lõngast teeksin. Õnneks leidsin eelmisel aastal Tallinnast sama lõnga pruunikates ja oranssides toonides ja lõpuks lahendas probleemi tütar, teatades, et talle kõlbab valge küll!
Kavandasime üheskoos sviitri, tema stiilile sobivalt võimalikult lihtsa, pilgupüüdjaks  erinev ülaosa.

Kõigepealt kudusin ülemise seljatüki, sellest korjasin vardale õlasilmused ja tegin esitüki. Jätkasin ringvarrastega ripskude ülevalt alla. Varrukad on kootud ka ülevalt alla.
Lõng on ääretult meediv ja siidpehme. Kasutuskõlblikkuses pole ma päris kindel, märkasin, et ajab  veidi udemeid.

4 kommenttia:

  1. Kaunis !
    Tykkään todella paljon näistä sinun neuleistasi, ehkä juuri siitä syystä, kun keksit itse malleja.
    Tuo lanka on minulle ihan vieras, en ole maissi-langasta kuullutkaan :O

    VastaaPoista
  2. Arastelen valkoista, mutta kyllä se on raikas.

    VastaaPoista
  3. Kiva! Minulla on myös 700 g valkoista lankaa, josta en ole raaskinut paitaa neuloa, mutta ehkä pitäisi kehitellä siitä jotain samantapaista kuin tämä sinun tekemäsi.

    VastaaPoista
  4. Näyttää tosi hyvältä, en ole ennen kuullutkaan maissilangasta.

    VastaaPoista