perjantai 15. maaliskuuta 2013

Maaliskuun neule


Tehty! Hurjat neljä kuukautta siihen meni.



Työ ei ollut tosiaan niin haastava kuin kuvista voisi ehkä päätellä. Käytin liukuvärjättyä lankaa (+ valkoista) ja värit asettuvat näin  kiltisti itse oikeaan järjestykseen.
Hitaus johtui siitä, että sellaista kuviota ei pysty opettelemaan ulkoa. Vaikka kehitin sille eräänlaisen numerosysteemin, oli jokainen rivi tarkistettava kuitenkin ohjeesta ja joskus useitakin kertoja.


Valmistumisvaiheista olen kertonut jo aikaisemmin. Neuloin perinteisesti kaikki kappaleet erikseen ja kaksinkertaiset nappilistat ja kaulus on käsin ommeltu reunoihin.
Etukappaleet ovathan puolet kapeampia kuin takakappale. Jotta värit vaihtuisivat kaikissa samassa rytmissä, neuloin takakappaleen kahdelta kerältä, aina kaksi riviä kerrallaan ja sitten samaa sävyä toiselta kerältä.

Katia Darling on hyvin pehmeää lankaa, jopa huolestuttavan pehmeä nukkautumisen vaaran takia. Toivottavasti se kestää kulutusta. Olen viime vuonna tehnyt samasta langasta sormikkaat ja yllättävän hyvältä ne vielä näyttävät:


Luulen myös, etten raaski pitää tätä takkia ihan joka päivää, mutta kaappiinkaan en aio kätkeä!


Malli: Nesseby, Verena-lehti 4/2011

Lanka: liukuvärjätty Katia Darling (60% merino superwash 40% polyamid)   n. 150 gr
           valkoinen Emmebi Superbe (100% wool)    n. 190 gr
Puikot: 3,0

MÄRTSIKUU KUDUM: Tehtud! Aega kulus tervelt neli kuud!
Töö ei olnud üldsegi nii keeruline, nagu piltide põhjal võiks arvata. Kasutasin vahelduvate värvidega lõnga (+ valget) ja nõnda asetuvad värvid ilusti ise õigesse järjekorda.
Töö aeglus oli tingitud sellest, et sellist mustrit pole võimalik pähe õppida. Leiutasin küll tööd hõlbustama teatud numbrisüsteemi, aga ikkagi pidi iga rida juhisest vaatama ja vahel mitugi korda.

Töö valmimiskäigust olen juba varem kirjutanud. Kudusin traditsiooniliselt kõik osad eraldi ja õmblesin kahekordsed nööbiliistud ja kaeluse käsitsi külge. Esitükid on ju poole kitsamad kui tagatükk. Et värvid vahelduksid kõigis samas rütmis, kudusin seljatüki kahelt keralt, ikka nii, et kaks rida ühelt ja sama tooniga kaks rida teiselt.

Katia Darling (ostetud Liann Lõngadest) on hästi pehme lõng,  isegi veidi murettekitav vanumise seisukohalt. Loodetavasti  on see vastupidav. Tegin eelmisel aastal samast lõngast sõrmikud ja need näevad küll veel päris head välja.
Ega ma muidugi ei raatsi seda kampsunit iga päev kanda, aga kappi peitu ka ei kavatse panna!

17 kommenttia:

  1. Upea takki! On siinä ollut aikamoinen työ kaikkine saumoineen ja värien täsmäämisineen.

    VastaaPoista
  2. Mahdottoman kaunis neule. Ja mikä valtava työ tuossa on ollut. Kyllä jäisi minulta tekemättä :)
    Sormikkaatkin on kauniit.
    Mukavaa maaliskuun jatkos Ingi ♥

    VastaaPoista
  3. Villatakkisi on kuin taideteos! Upea!

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava neule! Olet myös nähnyt tosissasi vaivaa raitojen täsmäämiseksi, arvostan sitä suuresti. Saat olla kyllä tästä neuleestasi todella ylpeä! :)

    VastaaPoista
  5. IHANA!!!!! En olisi ikinä keksinyt tuota menetelmää raitojen tasaamiseksi, nerokasta!:)

    VastaaPoista
  6. Villatakista tuli suorastaan tyrmäävän hieno ♥.

    Minulla on välillä kirjoneuleille sellaisia koodeja kuin däng dääng ding dong räks poks ja töks jne, höpötän niitä joskus ääneen ja toivon ettei kukaan huomaa...:D.

    VastaaPoista
  7. Henkeäsalpaavan upea! Oot tehny kyllä ison työn, huhhuh...

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana! Ja nuo värit. Mahtava vinkki myös tuo kahdelta kerältä neulominen. Olen miettinyt samaa monet kerrat, että miten saa värit etu- ja takakappaleella menemään samaan tahtiin. Kun säntillinen perfektionisti haluaa, että värit menevät tasan:)

    VastaaPoista
  9. Upea takki. Onnistuneet värit.

    VastaaPoista
  10. Minäkin menen ihan sekaisin tuommoisista neuleista.

    VastaaPoista
  11. Huikean ihana! En ole ehtinyt vierailla blogeissa ja nyt täältä löytyy kaikkea upeaa.

    VastaaPoista