tiistai 11. kesäkuuta 2013

Bambulangasta

Puuvilla- ja bambulangat ovat ns. kesälankoja. Minulla on juuri meneillään kaksi bambulankatyötä tai oikeastaan  lanka on bambupuuvillasekoitetta (70 % bambua 30 % puuvillaa).

Toinen niistä on jo valmiina, siitä näytän tarkempia kuvia kun omistaja on puseron hyväksynyt.


Toinen on vasta aloitettu tunika, samasta langasta molemmat.


Onko bambukuitu luontoystävällinen ja antibakteerinen? Täällä ollaan täysin eri mieltä.
Moni-moni muu taas kehuu sen ainutlaatuisuutta. En ala kiistämään mitään väitettä, en ole asiantuntija.
Voin kertoa vain mielipiteitäni kyseisen bambulangan neulomisesta. Langassa on kaunis kiilto ja se on pehmeämpää kuin puuvillalanka. Samalla se on hyvin laskeutuvaa, mikä  tunikan kohdalla on luultavasti oikein hyvä ominaisuus.
Miinusta annan sille, että kierre on löysä ja lanka halkeilee helposti säikeiksi, virkkauslankana en tätä ehkä käyttäisi.
Käytössä tietenkin sen puolensa ja puutteensa vasta näkee.

Viime kesänä pääsin kuvaamaan bambun suurkuluttajaa Sichuanissa:




BAMBUSLÕNGAD
Puuvilla- ja bambuslõngu peame suvelõngadeks. Minul on käsil kaks bambuslõngatööd, õieti küll bambuse ja puuvilla segust (70 % bambus 30 % puuvill).
Esimene neist, roheline sviiter, ongi valmis ja näitan täpsemaid pilte siis kui omanik on töö heaks kiitnud.
Teine on alles alustatud tuunika, mõlema puhul on kasutatud sama lõnga.

Kas bambusekiud on loodussõbralik ja antibakteriaalse toimega? See soomekeelne artikkel on täiesti vastupidisel arvamusel. Paljud aga ülistavad materjali ainulaadsust.
Jätan oma seisukoha avaldamata, ei ole asjatundja. Võin siiski kirjeldada kõnesoleva lõnga omadusi kudumise käigus.
Lõng on kauni õrna läikega ja puuvillast pehmem. Samas see on raske, hästi langev ja tuunika puhul on see arvatavasti hea omadus.
Väikse miinuse annan selle eest, et lõng on lõdva keeruga ja vardaots kipub kergesti keerdude vahele minema, heegeldamiseks ma seda lõnga ilmselt ei kasutaks.
Eks  kasutamiskogemus alles näitab, mis on head ja halvad pooled.

Lõpuks paar pilti bambuse megatarbijast, keda pildistasin eelmisel suvel Sichuanis.

9 kommenttia:

  1. Minullakin valmistui ensimmäinen tuosta langasta ja tykkään.

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin kanssa neuloa tuosta langasta. Tosin tarkkana sai olla ettei jäänyt silmukoista joku säie puikoilta.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostavaa vastamateriaalia tälle yleisesti niin ylistetylle kuidulle. Kai se on niin että kaikki langat joita ei ole itse lampaanvillasta kehrännyt tai käsin pellavanvarsista liottanut on jollain tasolla epäekologista, osa enemmän ja osa vähemmän. Minäkin pidän bambussa sen pehmeydestä puuvillaan verrattuna mutta olen myös samaa mieltä löyhäkierteisyydestä, joka välillä ärsyttää bambua neuloessa.

    VastaaPoista
  4. Minä olen bambulankaa boikotoinut niin kauan kuin sitä on ollut, sillä en minä viskoosipuuvillaakaan osta sen tuotantotavasta johtuen. Käyttökokemusta ei siis minulta löydy :)

    VastaaPoista
  5. Korjaus edelliseen kommenttiini vielä, siis en osta viskoosilankaa ylipäänsä. Olen itse työkseni käsitellyt pellavakuituja monin eri tavoin ja saanut huomata, että käsittelyillä saadaan aikaan vaikka mitä ominaisuuksia, joita ei alkuperäisellä pellavalla ole, mutta myös hävitettyä ominaisuuksia, joita alunperin kuidulla oli. Samoin on tietysti myös bambunkin kanssa.

    VastaaPoista
  6. Bampu on upeaa neulottavaa. Ihanat bandakuvat. mukavaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
  7. Ihania värejä kesäneuleissasi. :)

    Neulon aika vähän puuvillasta tai bambustakaan, mutta silloin yritän saada ekolankaa. Monella valmistajalla on sivuillaan tuoteselostus, ja "ilman myrkkyjä ja luonnolle haitallisia kemikaaleja" -lupaus on tavan kuluttajalle nyt edes joku ilo. Muita luonnonvarojahan kuluu valmistuksessa kyllä.

    Ei me vaan taideta päästä ihan samanlaiseen ekologisuuteen koskaan kuin alakuvien bambunmussuttaja. :)

    VastaaPoista
  8. Ihania bambupuseroita tulossa. Olen himoinnut tuota Blendin bambulankaa jo jonkun aikaa mutta ei ole vielä tullut hankituksi kun hurahdin noihin Holsteihin. Odotan innolla kun näen kuvia valmiista töistäsi niin että kunnolla näkyy miten ihania puserot ovat.
    Maailman söpöimpiä otuksia nuo bambunsyöjät : )

    VastaaPoista
  9. Heipparallaa! Käyppä blogissani kurkistamassa, siellä on sulle yllätys! Lähettäisitkö yhteystietosi sähköpostitse, sähköpostiosoitteeni on etunimi.sukunimi@gmail.com, etunimeni on käyttäjätunnukseni ja sukunimeni Palmgren. :)

    VastaaPoista