keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kaapin kätköistä/Kapist leidunud


Kun Neulova Narttu esitteli blogissaan vanhoja kirjoneuleitaan, aloin minäkin miettimään, miksi ne 90-luvun neuleet ovat hautautuneet kaappien kätköihin, olivathan ne aika isotöisiä, huolella ja rakkaudella tehty.
Otin saman tien tämän puseron käyttöön.

Kui Neulova Narttu näitas oma blogis vanu kirjusid kampsuneid, hakkasin minagi mõtlema, et tõepoolest, miks neid  kapis peidus hoida. Suur töö ära tehtud, hoole ja armastusega.
Võtsin samal päeval selle kampsuni kasutusele.


Olen neulonud puseron joskus 90-luvun puolivälissä, kun olin kolmen pienen lapsen nuori äiti, aika väsynyt ja yksinäinen. Työnsaantimahdollisuudetkin näyttivät siihen aikaan kurjalta. Tähän puseroon on siis neulottu paljon tunteita, muistan sen hyvin. Todellinen terapianeule.
 Langat olivat enimmäkseen jämälankoja, lempivärejäni vielä vanhemmista töistä. Mallin suunnittelin itse, se on neulottu intarsiana aika monelta pikkukerältä.  Näyttää olevan kimallelankaakin seassa.
Olkatoppaukset poistin, niiden paluuta en todellakaan kaipaa.


Olen kudunud selle 90-ndate aastate keskel, kui olin kolme väikse lapsega kodus, üsna väsinud ja üksildane noor ema. Töösaamisvõimalused olid tol ajal üsna lootusetud. Kampsunisse on kootud palju tundeid, mäletan seda aega selgesti. Tõeline teraapiakudum.
Lõngad on olnud kõiksugu jäägid, minu lemmikvärvid varasematest töödest. Mustri mõtlesin ise välja, kudusin intarsiatehnikas, samal real jooksis kaasa mitu väikest kerakest. Mingit sädelevat lõngagi on hulgas.
Patšokid lõikasin küljest ära, neid ma, tänan väga, sellest ajastust taga ei igatse.




Oletteko säilyttäneet parikymmentä vuotta vanhoja neuleita? Käytättekö?

Kas teil on alles paarkümmend aastat vanu kampsuneid? Kannate?



Ohut lumipeite on tehnyt iltahämärästä kauniin sinisen. Kiva kun saatiin vähän lumen valoa.

Õhuke lumekirme on muutnud hämarduva õhtu ilusaks sinakaks. Tore, et saime veidi lumevalgust.

12 kommenttia:

  1. Mahtavan näköinen neule kaapin kätköistä! Minä aloitin neuleurani yläasteiässä suoraan kirjoneuleista, mutta yhtään ei taida enää tallessa olla. Myöhemmin neuloin joitakin isotöisiä palmikkoneuleita ja niitä on muutama yhä tallella. Mallit on vain niin isoja ja leveitä että en enää puseroita käytä mutta nostalgiasyistä säilytän.

    VastaaPoista
  2. Onpahan ollut suuritöinen neule! :) Kuviot näyttävät nyt ihanasti joulupalloilta. Ehkä vanhoja sukkia (kunhan ovat ehjiä! :D) ja lapasia tulee yhä käytettyä, muista viime vuosikymmenten neuleista aika tuntuu ajaneen vähän ohi...

    VastaaPoista
  3. Mahtava kirjoneule, on siinä ollut tikuttelemista, upea!
    Voi kun tänne etelärannikollekin saataisiin edes hiukkasen lunta valostuttamaan.

    VastaaPoista
  4. Hieno neule! Minullakin on ikivanhoja neuleita tallessa, juuri 90-luvulta... Ei niitä tule käytettyä, ovat niin leveitä.

    VastaaPoista
  5. Voi, miten upea! Kyllä kannatti ottaa käyttöön. Miulla on retkikäyttöön neulottu villapaita ollut käytössä yli 20 vuotta. Se on neulottu ystäväni lampaiden villasta, langat ovat värjäämättömät, mutta värit ovat ihanan seesteiset. Ja paita on lämmin!

    VastaaPoista
  6. Väga lahe kampsun! Mõtlesin, et Kaffe Fasseti disain :)
    Mul nii vanu kampsuneid kapis pole, üldse olen endale vähe kudunud.

    VastaaPoista
  7. Ah, kuidas mulle see kampsun meeldib. Kindlasti väärt ese ka praegu kandmiseks.
    Mul on plaanis 2 vana kampsunit veidi ümber teha, et neid uuesti kanda :)

    VastaaPoista
  8. Väga ilus töö - milline värvide mäng - ja palju tundeid. Ajalugu.

    VastaaPoista
  9. Tavattoman kaunis työ. Varmasti hyvin rakas. Ihan tulee joulupallot mielen kuviosta. Väritkin niin kauniit.

    VastaaPoista
  10. Upea neuletyö, arvostan.
    Kaappien kätköisä löytyy vanhojakin neuleita, mutta niitä ei tule pidettyä. Voisikin tehdä joskus postauksen niistä.

    VastaaPoista
  11. Tuo on upea paita ota ihmeessä taas käyttöön.

    VastaaPoista
  12. Voi, kylläpä on kaunis paita! Kuin värikkäitä ilmapalloja meren yllä. Itselläni ei ole vanhoja villapaitoja, ainakaan itse tehtyjä, koska mulla ei vaan sinni riitä niin suuritöiseen urakkaan. Vanhat lapaset ovat yhä käytössä, muistelen tehneeni ne lukioaikana, eli 30 vuotta sitten. Ja vielä ovat kuin uudet, ei nukkaa eikä nyppyjä, kovia ovat kokeneet, milloin pyörivät auton takakontissa, milloin löytyvät autotallin lattialta jäätyneenä ja milloin mitäkin. Ne on tehty siihen aikaan kun kaikki tehtiin kestämään kulutusta!

    tiinaliisa

    VastaaPoista