lauantai 23. tammikuuta 2016

Työn alla/Pooleli

Olen katsonut kateellisena blogeja, joissa esitetään valmistuneita neuletakkeja. Toiset ovat ehtineet sellaisen jopa aloittaa ja saada valmiiksikin tammikuun aikana.
Olen nimittäin luvannut itselleni, etten aloita yhtään uutta neuletta ennen kuin joku keskeneräinen käsityö on valmis. Alkuvuosi on ollut aika kiireellinen ja ne keskeneräisetkään eivät ole edistyneet. Koko ajan on raksuttanut päässä, että voi miten haluaisin päästä jo neuletakin kimppuun!
Vihdoin sain selätettyä sytomyssyn. Näinkin yksinkertaiseen työhön tarvitsin ainakin.kolme iltaa.

Olen tundnud suurt kadedust, kui blogides on näidatud värskelt valminud kampsuneid. Mõned on jõudnud  sel aastal alustatud töö juba valmiski saada.
Mina andsin nimelt endale lubaduse, et uut kampsunit ei tohi alustada enne, kui mõni poolik käsitöö valmis on. Aasta algus on olnud kiirevõitu ja pole jõudnud neid pooleliolevaid kätte võtta. Peas  on aga kogu aeg tiksunud, et oh kui pääseks juba kampsuni kallale!
Lõpuks sain hakkama ühe nn. tsütomütsiga (onkoloogiaosakonnale). Nii lihtsa töö peale kulus vähemalt kolm õhtut.


Ensimmäinen kokeilu epäonnistui - lässähtävän löysä tulos. En ole ennen neulonut pipoa bambulangasta enkä osannut arvioida silmukkamäärää. Ihan toimiva siitä sitten toisella kierroksella tulikin.  Kuvio on jostain saksalaisesta kuviomallilehdestä, oikein kiva neuloa.

Esimene katse ebaõnnestus täielikult - tulemus oli nagu laialivalguv pannkook. Pole bambuselõngast varem mütse kudunud ja läksin silmade arvestamisega metsa. Teise katsega jäin päris rahule. Muster on ühest saksakeelsest mustriajakirjast, lihtne ja kena.


Kauluri on kesken. Pidän mallista ja langasta, mutta toteutus on etanamaisen hidas, hyvä jos ensi talveksi valmistuu.

Kaelasoojendaja ei edene. Muster meeldib ja lõng ka, aga millegipärast hirmus aeglane töö, hea kui tulevaks talveks.


Virkkaustyö: se on kohta valmis!

Heegeldus on varsti valmis!


Toinen virkkaus, työnimellä "ei mitään paineita". Ikuisuusprojekti, niitähän meillä jokaisella on!

Teine heegeltöö on nimega "ei mingit kiiret". Kauge tuleviku projekt, selliseid on ju ka meil kõigil!


Ja nyt se neuletakki! Eilen palkitsin itseni luvalla aloittaa tämä uusi. Malli on kaunis ja lanka ihana. Vielä näyttää lupavalta. Kun ei pysty  mittaamaan eikä arvioimaan silmukkamäärän sopivuutta, on liian aikaista ottaa stressiä.

Ja nüüd see kampsun. Eile premeerisin end loaga alustada uus töö. Mudel on ilus ja lõng mõnus. Algus on paljutõotav. Mõõta pole veel midagi, silmade sobivust pole võimalik näha, nii et stressivaba värk. Veel.

10 kommenttia:

  1. Pipossa on kaunis malli ja ihana väri! Kauluri näyttää kovin mutkikkaalta, laita valmistunispäiväksi ensi vuosi. Siinä on kyllä kaunis kuvio. Keskeneräisiähän on hyvä olla jo siksikin, että on vaihtoehtoja jos joku työ alkaa tympiä.

    VastaaPoista
  2. Upeita töitä olet tehnyt.
    Moikka vaan !
    Sinäkin vielä "löysit" minut, kiitos vierailustasi ja mukavaa vuoden jatkoa !

    VastaaPoista
  3. Hienoja käsitöitä näyttäisi olevan tulollaan. Minulla on sama tilanne, että työn alla on yhtä jos toistakin, valmista ei vain tahdo tulla. Mutta nautitaan myös matkasta eikä vain päämäärästä!

    VastaaPoista
  4. Sullahan on projekti poikineen, mutta hitaasti hyvä tulloo... Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois tosi kiva jos tulisit kylään myös Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
  5. Mulle su müts väga meeldib, ilus muster ja lõng ja üldse üks väga armas müts!
    Kampsuni valmimist ootan huviga, praegu ei saa veel aru, milline tuleb :) Aga tean seda tunnet, et vaja vana töö lõpetada ja uus nii kibeleb juba :) Ma koon ka endale kampsunit praegu (tarvis oleks ka muid asju teha), aga no nii põnev on see kampsun :)

    VastaaPoista
  6. Hienoja töitä työn alla sinulla! Ja pipo on kaunis! Tiedän tunteen, kun hinkuaa kovasti aloittaa uutta projektia, mutta edellisiä pitää vaan saada valmiiksi :)

    VastaaPoista
  7. Ihania vaiheita siellä. :) Edellisten viimeistely ja uusien aloittaminen selkeästi hyvässä tasapainossa! :)

    VastaaPoista
  8. Kivoja töitä sinulla "rästissä". Kauluri näyttää ihanalta.

    VastaaPoista
  9. Kiva sytomyssy! :) Kiitos, kun vihjasit siitä, niin tiesin tulla katsomaan. Minulla on nykyään jäänyt blogivierailut liian vähälle, olen kai tullut laiskaksi.

    VastaaPoista
  10. Kiva sytomyssy! :) Kiitos, kun vihjasit siitä, niin tiesin tulla katsomaan. Minulla on nykyään jäänyt blogivierailut liian vähälle, olen kai tullut laiskaksi.

    VastaaPoista