perjantai 29. syyskuuta 2017

Ahkerat mehiläiset/Töökad mesilased




Blogi on viettänyt muutaman viikon hiljaiseloa, lopettaminenkin on käynyt mielessä. Jonkun verran on käsitöitäkin tehty, vaikka enimmäkseen aikaa on kulutettu työn, lähimatkustelun, marjametsän ja pihatöiden parissa.
Piha näyttää jo hyvin syksyiseltä, sen kunniaksi esittelen valmistuneen sukkaparin.

Blogis on valitsenud juba mitu nädalat vaikus, lõpetamise pealegi mõtlesin. Paar kudumistööd on ikka käsil, aga nendega pole mingit kiiret olnud. Aeg on kulunud tööle ja väikestele sõitudele, marjametsale ja õuetöödele.
Õu on juba täitsa sügisene, selle auks on üks sokipaar lõpuks valmis saanud.



Ohjeen otin Knit Picksin sivuilta ja se on muuten ilmaisohje. Halusin kokeilla tuota kivaa palmikkokuviota, mutta osittain tein sukat  omalla tavallani. Ohje opastaa neulomaan varpaasta varteen, minä aloitin kuitenkin ylhäältä. Kantapään tein omalla tutulla menetelmällä. Varteen olisi kuulunut muutama mehiläiskuvio, ne jätin neulomatta.
Lopuksi huomasin, että reunan voi taittaa kaksin kerroin, näyttää jopa nätimmältä.

Leidsin õpetuse Knit Picksi leheküljelt ja see on muide tasuta. Mulle hakkas silma tore palmikumuster, aga mõnes kohas tegin ka muudatusi. Sokid kootakse õpetuse järgi alt üles ehk varvastest sääre suunas, mina tegin teistpidi. Kanna kudusin ka sellise nagu olen harjunud. Sääreossa oleks pidanud kuduma mõned augulised "mesilased", jätsin need ära, tegin ainult parempidi-pahempidi triipu. 
Kui valmis said, vaatasin, et peale keeratud serv näeb isegi parem välja.


Malli: Busy Bees Socks, KnitPicks (löytyy myös Ravelrysta/leidub ka Ravelryst)

Lanka/Lõng: Drops Fabel

Puikot/Vardad: 2,5

Menekki/Kulus: 74 gr

8 kommenttia:

  1. Kaunis sukkapari. Erityisesti palmikkokuvio ja erilainen varsineule.
    Toivon ettet harkitse lopettamista. Mieluisa seurata upeita töitäsi ja samalla opetella kieltä :) Ainahan voi päivitellä harvakseltaan jollei aikaa ja innostusta riitä.

    VastaaPoista
  2. Oikein nätit ja vihreän värisinä puutarhaan sopivat! :) Ja kuten Sinikka tuossa aiemmin kirjoitti, ainahan voi pitää taukoa jos bloggaukselle ei jää aikaa tai juuri nyt ei innosta. Toivottavasti kuulemme kuulumisiasi ja näemme käsitöitäsi vastaisuudessakin! :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat! Toivottavasti jatkat blogiasi edelleen, vaikka sitten harvemminkin - täällä on aina kiva käydä ihailemassa kauniita käsitöitäsi!

    VastaaPoista
  4. Hienot sukat! Kiva kuvia ja mahtava väri. Blogin lopettaminen käy varmaankin välillä jokaisen blogin pitäjän mielessä. Itsekin välillä olen harkinnut koko hommasta luopumista. Mutta blogi toimii kivana päiväkirjana, johon tulee tallennettua käsityöt ym. Onhan niitä sitten kiva itsekin jälkeenpäin selailla ja samalla voi tuottaa muille iloa ja ideoita.

    VastaaPoista
  5. On kyllä sievät sukat, varsinkin tykkään tuosta palmikosta :)
    Välillä on varmasti jokaisella hetkiä, ettei jaksa, innosta ja ehdi bloggailla, mutta sitten voi pitää taukoa. Tauko voi tehdä hyvääkin ja sitten jaksaa taas tai sitten voi päivitellä harvakseltaan, miten on fiilikset :)

    VastaaPoista
  6. Kiva sukkamalli. Tosin on, että välillä väsyttää.
    Pirteää syksyä sinulle.

    VastaaPoista
  7. Ikka käin aegajalt piilumas su kauneid ja huvitavaid kudumeid. Eks blogimise lõpetamise mõtteid tuleb ikka vahel, aga tore, et jätkad, loodan, et kaua veel!

    VastaaPoista