perjantai 13. syyskuuta 2013

Kukkaketo

5 kuukautta ja 187 kukkasta, siinä se nyt on!


Ideana oli virkata sekä viileitä (sinivihreä, violetti) että lämpimiä ( oranssi, keltainen, keltavihreä) värejä ja saada ne sulautumaan yhteen tumman- ja vaaleanpunaisten sävyjen avulla. Valkoista laitoin rauhoittamaan värileikkejä.




Olin virkannut jo aikamoisen pinon, kun tajusin, etten tee ihan oikeaoppisia Afrikan kukkia, muutama sellainen on vain seassa. Virkkasin myös tarkoituksella yhden reunakerroksen enemmän, kukista tuli näin vähän isommat.

Jos nyt antaisi mielikuvituksen laukata, niin on siinä kukkimassa muutama unikko,



on astereita ja kosmoskukkia,
















on päivänhattuja ja zinnioita, ehkä  olkikukkiakin.




Käytin puuvillalankoja, eniten Cataniaa ja Mandarin Petit-lankaa, värejä on yhteensä n. 22.
Mitat 130x140.

Kukkakuvat Oulun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

LILLEVÄLI
5 kuud ja 187 lillekest ja valmis on!
Kavatsus oli heegeldada nii külmi (siniroheline, lilla) kui sooje (oranž, kollane, roheline) toone ja sulatada nad kokku tumepunaste ja roosade värvide abil. Valge on värvimängude rahustamiseks.
Olin heegeldanud juba üsna suure hunniku kui taipasin, et minu aafrika lilled ei ole päris õige õpetuse järgi, vaid mõni selline on hulgas. Heegeldasin ka ühe servarea rohkem, nii tuli lilledest veidi suuremad.

Kui nüüd päris fantaasiat kasutada, siis on seal kasvamas mõned moonid, astreid ja kosmoselilli, päevakübaraid ja pruudisõlgi, mõni õlelill ka seas.

Kasutasin puuvillalõngu, peamiselt Cataniat ja Mandarin Petit'i. Värve peaks olema umbes 22.
Mõõdud 130x140.

Lillefotod on Oulu Ülikooli botaanikaaiast.

19 kommenttia:

  1. Ooooo, miten mahtavan komea peitto! :)

    VastaaPoista
  2. Upea! Minäkin juuri aloittelen afrikan kukkien virkkaamista. En kyllä vielä tiedä, mitä minun kukkasistani tulee :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä tavaton miten upea peitto! Niin,niin ihana kaikkine kauniine väreineen.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana kukkameripeitto :)

    VastaaPoista
  5. Todella upea, aah! Tosta ei edes osaa päättää kumpi puoli on kauniimpi, molemmat väriyhdistelmät sointuvat niin kauniisti keskenään ja myös toisiinsa. Mahtava kokonaisuus!

    VastaaPoista
  6. Upea ! Upea ! Upea ! Onneksi olkoon . Varmasti ihana tunne kun on saanut noin suuritöisen ja kauniin käsityön valmiiksi. Tuo peitto on yksi kauneimmista mitä olen nähnyt.

    VastaaPoista
  7. Mielettömän hieno peitto! Todellinen kukkameri!

    VastaaPoista
  8. Ihanat värit ja hauska rinnastus oikeisiin kukkiin!

    VastaaPoista