lauantai 6. tammikuuta 2018

Dusty pink


Tässä neulemallissa minua viehätti esimerkiksi kaulus, mutta sitten en tehnytkään ihan samanlaista. Kohokuviostakin tykkäsin eikä siitäkään  tullut ihan ohjeen mukaista. Pienten pettymysten jälkeen hyväksyin, että kuitenkin ihan kelpo takki.

Ensin oli huoli oikeasta silmukkamäärästä, ihan aiheellinen, koska takki olisi saanut olla leveämpi. Kunnon kastelu venytti sen sellaiseksi kuin tarvitsin, mutta kuvio ei ole enää yhtä muhkea. Ennen kaikkea jäi harmittamaan se, että lankaa oli paljon, siitä ei olisi tarvinnut pihistää, mutta laiskuuttani en viitsinyt purkaa melkein valmista vartalo-osaa.

Tilasin alpakkalangat Adlibriksen kautta kahdessa eräässä puolen vuoden välein. Värierä ei tietenkään ollut enää sama, mutta onneksi sävyero näkyi vain silloin, kun neule oli märkä. Yllätys oli se, että langan laatu ja jopa paksuus poikkesivat toisessa erässä - onneksi senkin huomaa vain tarkkasilmäinen.
Väri näyttää kuvissa harmaalta, mutta siinä on vaaleanvioletti/roosa vivahde.


See kampsunimuster jäi mulle ühes käsitööajakirjas silma ilusa kahekordse krae tõttu, aga lõpuks ma ei kudunudki sellist. Kohev palmik oli teine põhjus, miks ma kudumise ette võtsin, aga sellest ei tulnud ka päris samasugust. Väikesed pettumused kuuluvad mõnikord asja juurde, lõppude lõpuks olen enam-vähem rahul.

Esimene pettumus tekkis, kui märkasin, et silmuseid oleks pidanud ikka rohkem olema. Lõnga oli seekord palju, nii et kokku hoida poleks olnud vaja. Kootud oli aga nii suur jupp, et ei raatsinud enam harutama hakata. Kampsuni leotamine venitas ta sobivasse mõõtu, aga selle all kannatas muster - ega ta enam nii kohev pole.

Ostsin alpakalõnga netipoest kahes osas umbes pooleaastase vahega. Muidugi ei saanud enam sama värvipartiid, aga õnneks on toonivahe nii väike, et seda märkab ainult kui kampsun on märg. Suurem üllatus oli see, et lõnga jämedus ja isegi kvaliteet olid teises saadetises veidi erinevad. Kui väga terava pilguga vaadata, siis ehk märkab, et vöökohal on kude veidi ühtlasem.
Piltidel on värv muutunud halliks, tegelikult  on see kergelt lillakasroosa.



Neule valmistui vuoden ensimmäisenä päivänä, mutta ulkona on ollut niin pimeä, että ihan turhaa yrittää valokuvaamista. Tänään sitten yritettiin - yhtä harmaassa säässä ja lumisateessa.

Sain kampsuni valmis aasta esimesel päeval, aga päev on nii pime, et pole mõtetki pildistamist proovida. Täna lõpuks proovisime, hämaras ja lumesajus.



Ohjeen mukainen kaulus olisi kaksinkertainen. Ainakin tässä vaiheessa yksinkertainen asettuu hyvin, muokkaan, jos alkaa venymään liikaa. Napitusta mietin pitkään ja sellaiseen ratkaisuun päätyin - kolme pienempää helmiäisnappia kauluksessa ja loput isompia.
Tästä tulee käyttöneule, se on lämmin, muttei liian paksu. Pituus tai oikeastaan lyhyys on ollut harkittu päätös.
Saumoja välttääkseni neuloin takin alaosan alhaalta ylös yhtenä kappaleena. Hihat neuloin pyörönä ja ompelin paikoilleen.

Krae oleks tegelikult pidanud olema kahekordne. Mulle tundus, et tuleb liiga paks. Praegu istub see ühekordnegi hästi, eks ma võin ta ümber teha kui venima hakkab.
Kaalusin mitmeid nööbivariante ja lõpuks valisin kraele kolm väikest pärlmutternööpi ja ülejäänud on veidi suuremad.
Kampsun on soe, aga mitte liiga paks, nii et mahub kenasti jope alla. Pikkus või õieti lühidus on just see, mida taotlesin.
Kampsun on kootud alt üles ühes tükis. Varrukad kudusin ringselt ja õmblesin külge.

Malli/Muster: Kotiliesi käsityö 7/2015

Lanka/Lõng: Adlibris Alpaca (100 % Alpaca), color A008 Dusty Pink

Puikot/Vardad: 3,0 ja 4,0

Menekki/Kulus: 325 gr


8 kommenttia:

  1. Väga kaunis kampsun! Väiksemad nööbid krael on mõnus leid. Mustri kohevust polegi vast mõtet taga igatseda, sest 1) siis ei mahuks kampsun nii hästi mantli alla ja 2) ükskord veniks ta niikuinii.

    VastaaPoista
  2. Oi mikä ihana pakkasneule, huurteinen ja lämmin.
    Paljon olet neulonut viime vuonnakin.

    VastaaPoista
  3. Todella nätti pinta ja väri on klassinen, joten siitä tulee tosiaan hyvä käyttöneule! :)

    VastaaPoista
  4. See palmikumuster meeldib väga. Peaks omale ka midagi taolist tegema. Aitäh inspiratsiooni eest!

    VastaaPoista
  5. Upea neuletakki syntyikin ja onkin tarpeen nyt pakkasilla :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis ja varmasti lämmin, kun on alpakkaa. Neulepinta on tosi hauska.

    VastaaPoista