keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Hempeitä värejä/Mahedad värvid


Japanilaiskuvioinen neuletakki edistyy verkkaisesti. Kuvio ei ole varsinaisesti haastava, mutta pystyn mieleen painamaan vain yhden rivin kerrallaan.
Kuvio on myös aikamoinen lankasyöppö. Takakappaleeseen on mennyt 2 kerää, 5 on jäljellä, niiden on pakko riittää.

Jaapani mustriga kampsun edeneb tasapisi. Muster pole küll keeruline, aga meelde jääb ainult üks rida korraga.
Lisaks neelab see muster üsna reipalt lõnga. Seljatükile on kulunud 2 kera, 5 on mul veel ja sellest peab piisama.



Leipätyössäni on yksi kausi taas päättynyt ja koti on täyttynyt hempeillä väreillä. Mielenkiintoisin tulokas on tämä kukka. En ole koskaan aikaisemmin edes nähnyt moista. Kukka on isompi kuin nyrkki. Medinillan tietoja googlamalla luin, että kyseessä on aika vaativa kasvi, jota on kotioloissa melkein mahdoton saada uudestaan kukkimaan ja joka tarvitsee  lisävaloa talvella. Näin on vaara, ettei raukka selviä meillä talven yli, me kun olemme silloin usein pitemmällä matkalla. Pitää ottaa siitä nyt ilo irti ja ikuistaa ainakin kameralla.
Sellaisia tilannekuvia on syntynyt eikä se ole vielä ilmeisesti täydessä loistossaan.

Minu põhitöös on üks periood jälle lõppenud ja seetõttu on kodu täitunud mahedate värvidega.
Kõige põnevam uustulnuk on see lill, millesarnast ma pole varem kunagi isegi näinud. Õied on rusikast suuremad. Kui otsisin Googlest selle Medinilla kohta teavet, selgus, et tegemist on nõudliku ja tujuka taimega, kes naljalt juba uuesti õitsema ei hakka. Talvel vajab ta lisavalgust, nii et on karta, et meie tingimustes see vaeseke vastu ei pea.                 
Peab nüüd isu täis imetlema  ja jäädvustama kaunitari iga nurga alt. 
Selline protsess on toimunud ja ilmselt on tal veel mõndagi pakkuda.





Olen hurjan kiitollinen kukkien antajille ja toivottavasti saan ne viihtymään meillä mahdollisimman pitkään.

Olen kinkijatele ääretult tänulik, loodetavasti rõõmustavad need lilled meid kaua.






14 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia, taidat olla neuletaiturin lisäksi myös viherpeukalo. Neuletakin väristäkin tulee mieleen täällä Belgiassa juuri nyt kukassa olevat syreenit.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kukkaset ja ihan niiden värinen on tuo työn alla oleva neuleesikin.

    VastaaPoista
  3. Upeita kukkia! Minullekin aivan outo tuo medinilla, en muista edes kuvaa nähneeni.
    Kiitos kun poikkesit blogiini ja jätit kommentin merkiksi käynnistäsi! Minä tulin heti vastavierailulle. ;)

    VastaaPoista
  4. Upeita kukkia! Minullekin aivan outo tuo medinilla, en muista edes kuvaa nähneeni.
    Kiitos kun poikkesit blogiini ja jätit kommentin merkiksi käynnistäsi! Minä tulin heti vastavierailulle. ;)

    VastaaPoista
  5. Niin kukat kuin neulekin ovat tosi kauniita.

    VastaaPoista
  6. Onpa ihana neuletakin alku.
    Ja upeita kukkia :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköistä neulepintaa - kaunis neuletakki tulossa!

    VastaaPoista
  8. Suloisia värejä niin neuleessa kuin kukissakin. :)

    Langan riittämisen jännittäminen on vaan niin turhauttavaa! :D Toivotaan parasta!

    VastaaPoista
  9. Oletpa ottanut haastavan mallikerran. Upee se kukka.

    VastaaPoista
  10. Kauniita kukkia!
    Blogipolusta, se kuvaken löytyy sieltä Profiilista kohdasta Pluginit.

    VastaaPoista
  11. Upeaa kukkaloistoa ja vielä upeampi takki tulossa !

    VastaaPoista